29-12-2010
Kävimme juuri Riihimäellä ihailemassa pientä Starstruck's Gretaa sijoitusperheen luona - ensi kertaa syntymän jälkeen. Isosilmäinen, leveäpäinen ja tasaisen värinen Greta on paitsi todella kaunis tyttökissa (mielestäni kuvagalleriaan laittamani uudet kuvat eivät tee oikeutta kaunokaiselle vaikka hyviä ovatkin) myös todella rauhallinen ja sylissä viihtyvä yksilö. Se on iso plussa! Huomasimme myös, että vessassa hän osaa jo käydä, sillä kävi tekemässä isot pissat aikuisten vessaan meidän paikalla ollessa. Hill'sin a/d maistui sekin hyvin sekä Gretalle että Ellu äidille samalta lautaselta. Gretan lempinimi on Pentsku (tulee sanasta pentu) ja hän on tainnut kietoa koko perheen pikkukäpälänsä ympärille :) Hienosti Ellu ja perhe ovatkin neitiä kasvattaneet. Kiitokset siis heille! Helmikuun toisella viikolla mennään eläinlääkäriin ottamaan 1. rokotukset, joten silloin näen Gretan uudelleen.
PS: Ellun isä Aku on tainnut nauttia kovasti siitä että Ellu ja pentu ovat yläkerrassa ja hän saa alakerrassa kaiken huomion itselleen. Hyväilyjä yleensä välttelevä Aku on silmin nähden nauttinut huomiosta ja hakeutunut vapaaehtoisesti rapsuteltavaksi.
I just saw Starstruck's Greta for the first time after her birth. What a beauty she has become! She's got nice big eyes, short and broad wedge and even coat colour. What however impresses me the most is her peaceful and brave character. Eliel could hold her without any difficulties. She also already knows how to use the cat loo and eat her mum's food. Her pet name is Petsku (from the Finnish word 'pentu' meaning a kitten) and she certainly has charmed all of the Ekman family. Thank you family Ekman for all!
PS: Ellu's father Aku seems to enjoy his time with the parents of the family while Ellu's sleeping upstairs with the kitten. He has become more affectionate and loves to be pampered by 'his servants'.
27-12-2010
Kuvakollaasi Pikku-G:stä ja vanhemmista samanikäisinä. Taitaa olla aikamoinen sekoitus, vai mitä? Mutta minusta selkeästi isukin näköä vaikka korvat näyttävät asettuvan äitimuorin tapaan hiukan sivuille.
Picture of Little G with her parents at the same age. Looks a lot like her dad, doesn't she? Ear placement seems to come from mum.

Fanni painaa nyt 5 kiloa! Ja laskettuun aikaan hieman yli 2 viikkoa.
Fanni now weighs 5 kilos. She has a bit over 2 weeks to go.
21-12-2010
Kävin tänään katsomassa Fannia, jolla on alkamassa tiineyden viimeinen kolmannes. Laskettuun aikaan on huomenna tasan 3 viikkoa. Nisät olivat turvoksissa. Samoin masu oli kiinteä ja kummaltakin puolelta selkää masu on levinnyt selvästi. Koska Fannilla on niin mielettömän pitkä kroppa, pentujen määrää on vaikea ennustaa. Enemmän kuin yksi joka tapauksessa. Käyn katsomassa neitokaista vielä viikkoa ennen laskettua aikaa, jolloin nähdään paremmin mikä tilanne on. Tuleva äiti on kovin tarkka vieraista hajuista. Minä en saanut audienssia lähestyä neitosta kuin kerran. Sitten tuli tassua ja sihistiin, kun haisin 4 muulle kissalle vaikka käteni pesinkin. Toivottavasti synnytyksessä saan avustaa hajuista huolimatta. Tai sitten Keinoemo-Katri joutuu kätilöksi ja minä opastan vierestä.
I went to see Fanni today. Her nipples are swollen but the number of kittens is hard to judge because of her long body. She's got more weight on the hips than before and the hips are in balance so I expect more than one kitten. But it's hard to tell...We'll be more wise in two weeks when I visit Fanni again. Then she's got only one week 'til the kittens arrive.
12-12-2010
Fannin paino on noussut noin 1,3 kg astutuksesta. Se on aika huima nousu ottaen huomioon, että synnytykseen on vielä tasan 1 kk. Fannin äidillä Wolgalla painonnousu oli samoihin aikoihin 0,7 kg pentuessa, johon syntyi Fanni ja hänen siskonsa Armi. Lähestulkoon siis puolet enemmän on Fanni elopainoaan kasvattanut. Fanni on toki syönyt kuin hevonen (3 ateriaa päivässä) mutta luulen että 'ylensyönnistä' huolimatta odotettavissa on yli 3 pennun pentue. Toivotaan että pennut ovat isoja ja terveitä ja syntyvät luomuna!
Pikku-G kasvaa kohisten. Olen laittanut pennun omaan galleriaan uusia kuvia aina kun niitä olen Ekmaneilta saanut. Käy katsomassa suloista prinsessaa!
Fanni has put on a lot of weight since the mating, 1.3 kilos. That's almost half as much her mother put on in her last litter with two kittens at the same time. We still have a month to go until the kittens arrive. I hope the little ones are healthy and come out without difficulties.
The G girl grows fast. I have put new pics to her gallery whenever I've got new pics from the Ekman family. Take a look our latest offspring!
5-12-2010
Pikku-G täytti eilen 1 viikon! Ja mikä hienointa, paino oli pikkuisella kaksinkertaistunut viikko syntymästä komeisiin 224 gramman lukemiin! Hyvää työtä Ellu, pentu ja sijaisperhe! Perheen lapsista nuorimmainen Lotta on hoitanut emoa ja pikkuista esimerkillisesti huolehtien päivittäisestä Multicat-annostuksesta ja Ellun antibiooteista. Tämä lämmittää meidän kaikkien mieltä, sillä perheen ensimmäistä kissaa Akua hankittaessa Lotta vielä pelkäsi kissoja. Se on nyt sitten historiaa. Pikkuhiljaa kissaperheemme on muuttamassa sängyn päältä lattialle, sillä Pikku-G liikkuu jo kopassaan ja lähtee tässä viikon, parin sisällä varmasti ensimmäisille tutkimusmatkoille. Simmutkin pikkuisella on nyt kokonaan auki!
Little G kitten is now 1 week old and she's doubled her weight in the first week to 224 grams. The little one has opened her eyes now, too. Excellent job Ellu, Little G and the Ekmans! The youngest of the family's children has taken good care of Ellu and the kitten by providing the mother her daily vitamins and antibiotics. This warms our hearts as little Lotta was afraid of cats when the family got their first cat, Ellu's dad Aku. That's in the past now.
30-11-2010
Olemme viime päivät tarkkailleet G-pennun painoa, sillä sektiopennuilla - ja kun vielä on kyseessä yksi ainokainen - painon kehitys ei ole yleensä niin vauhdikasta kuin normisynnytyspennuilla. Syntymäpainohan oli 112 g, joka pitäisi kaksinkertaistua ekan viikon aikana. Päivässä olisi hyvä saada lisää noin 10 g. Ekan vuorokauden aikana pennun paino ei varmasti lisääntynyt grammaakaan, sillä pääsi nisälle vasta 5 tuntia syntymänsä jälkeen. Seuraavana aamuna paino oli 115 g, illalla 116 g, eilen aamulla 119 g mutta sitten illalla jo muhkeat 127 g! Eli kehitys näyttää hyvältä vaikkei pikkuneitimme varmaankaan ihan tule kaksi kertaa suuremmaksi lauantaihin mennessä. Ellu-äiti pentuineen on muuttanut Leena-tytön huoneeseen omassa pahvilaatikossaan, jottei isoisä-Aku pääse vielä pennun luokse. Akullahan on taito avata kaikki ovet, myös ulko-ovi. Mistä lienee tuon taidon perinyt :)
Myöhästyneet 3-vuotissynttärionnittelut Energille, Elektronille ja tietysti Ellulle! Mikä loistokolmikko!
Fannin paino on nyt noussut jo puoli kiloa 3 viikon takaisesta astutuksesta. Onkohan sieltä tulossa suurin Starstruck's-pentue ikinä? Apua!
The past few days we've focused on the weight of the little one as the Cesarian kittens tend not to increase the weight as fast as kittens that have had normal birth. G girl weighed 112 grams at birth but she lost some of it during the evening as she started to feed herself late in the first evening. On Sunday morning, the weight was 115 grams and on Monday morning, 119 grams. On Monday evening, however, we saw a brilliant uprise in the weight development: 127 grams! So, all is well. Ellu has moved into the family's second youngest daughter's room so that grandad Aku cannot access the kitten room. He has the tendency to open all closed doors. I wonder where he gets that particular talent?!
Happy birthday to our E litter, who turned 3 years old on Saturday. What a fantastic trio!
Fanni has put on half a kilo since the mating that took place 3 weeks ago. Maybe she's carrying the biggest Starstruck's litter ever? Help!
27-11-2010
Ellun pennun syntymästä on nyt vajaa vuorokausi. Raskas matkamme oli mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Kävin torstaina 66 vuorokauden kohdalla Ellun kanssa lääkärissä, jolloin ultralla ja röntgenillä todettiin vatsassa olevan yksi pentu. Ellu jäi kotiväkensä kanssa odottelemaan polttojen alkua mutta vasta seuraavana päivänä kun saavuin paikalle klo 12 hän alkoi muuttua seuranhakuiseksi, teki aktiivisesti pesää ja alapäästä tuli hiukan limansekaista eritettä. Kunnon supistuksia ei kuitenkaan tullut. Koska tunsin pennun liikkuvan eikä vaarallisen näköistä vuotoa tullut, päätimme odottaa vielä lauantaihin. Siinä tuli valvotuksi yksi yö emon rinnalla jokaista vatsanliikettä vahtien ja välillä omaa vauvaa imettäen. Huh! Lauantai-aamuna vatsassa näkyi aaltoliikettä mutta ei vieläkään voimakkaita työntösupistuksia. En enää halunnut odottaa, koska vuorokausia oli takana jo 68. Ajoimme kahdeksi Eläinklinikka Helmeen Tervakoskelle, jossa osaavan henkilökunnan käsissä päivänvalonsa näki noin 14.15 Starstruck'sin 7. pentueen tyttö! Ja samana päivänä kuin oma äitinsäkin eli 27.11. Juuri vatsasta tullut pienokainen oli niiiiin sininen ja kaunis! Puhaltelimme avustajan kanssa pikkuisen föönillä kuivaksi ja punnitsimme kaunokaisen: 112g. Terhakas pikkupimu! Emo Ellu oli nukutuksesta sekaisin kun tulimme Riihimäelle sijoitusperheen luo, ja emon ja pennun yhteiselon alku oli aikamoista kauhunsekaista aikaa, kun Ellu ei hyväksynyt mitään pentupesää eikä aluksi tajunnut pentua omakseen. Kun hän sen sitten hiffasi, alkoi pennun väkivaltainen liikuttelu ties mistä ruumiinosasta mahdolliseen pesäpaikkaan. Ei auttanut muuta kuin ottaa pentu emolta pois ja etsiä ensin hänelle sopiva pesäpaikka. Vihdoinkin synnytykseen tarkoitettu pahvilaatikko, johon oli laitettu fleecehuovasta suojaisa katto, kelpasi. Siinä Ellun luottohenkilö eli perheen äiti tarkkaili, alkoiko pentu imeä. Näin tapahtui ja kunnon pesunkin pikkuinen äitikullataan sai. Ellu sai antibiootit koska kohdusta oli vuotanut hieman rusehtavaa nestettä, mutta hyvin emo muuten näyttää urakastaan toipuneen. Aikamoinen ensimmäinen sijoituskissan syntymä :) Ellun perhe näyttää olevan uudesta tulokkaasta yhtä haltioissaan kuin minäkin, onhan se uuden elämän alku aina kaunis mutta tietysti myös hyvin haavoittuvainen. Nyt sitten vain toivotaan että pennun paino kehittyy hyvin ja emo toipuu leikkauksestaan niin kuin pitääkin. Kiitos kaikille tukijoillemme näiden raskaiden viimepäivien aikana!
Ellu's kitten was born by cesarian section on Saturday, on her mother's 3rd birthday. She was 112 grams at birth and is now enjoying wonderful time with her devoted mother. Both are doing fine!
20-11-2010
Kävin tänään katsomassa Ellua, jolla on laskettu aika torstaina 25.11., viiden päivän kuluttua. Painoa neidillä on nyt hiukan vajaa 4 kiloa (ennen tiineyttä noin 2,5 kiloa). Perheen äidin mukaan Ellu on ollut ruokailun suhteen yhtä nirso kuin aiemmin, joten painon nousu on hiukan yllättävää, sillä kovin paljon pennut eivät vieläkään kyljissä näy taikka tunnu. Vasemmalla kyljellä tunsin kyllä yhden paukaman. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä fiilis on, että pentuja tulee 1-2, mutta painonnousu povaisi kolmea. Let's see. Toivotaan että ainakin kaksi. Perheen äiti lupasi silitellä kylkiä ensi viikolla, joten silloin selviää onko paukamia kummallakin kyljellä...Siihen saakka eletään jännityksessä.
I saw Ellu today. Her kittens are due next week's Wednesday, 25.11. In five days, that is. She now weighs almost 4 kilos (before about 2.5 kilos). The weight is not apparent in her short and slim body as she still looks fairly narrow from the hips. She hasn't been eating much either. I felt one kitten on the left side of her hips but the weight suggests that there are more. The number could be anything between 1-3 kittens but I suspect only two. Let's see. Next week this time we're much wiser on the number of kittens. I only hope all goes well and there's one girl.
9-11-2010
Iloisia vauvauutisia! Griksu on eilisestä lähtien viettänyt häitä Fannin kanssa, joten pentuja lienee luvassa aika varmasti 12.1. Helpolla ei Griksu päässyt. Morsianta piti lämmitellä kokonaiset 27 tuntia ennen kuin sitten eilen päästiin tositoimiin. Huh! Olin itsekin 4 tuntia seuraamassa josko Fanni jo suostuisi Griksun vikittelyyn, mutta ei...Laitoin kissat lähtiessäni eri tiloihin lepäämään. Topiaksen tullessa paikalle kuudelta alkoivat hommat heti. Pieni ero saa siis joskus ihmeitä aikaan :)
Lisäksi Ellun nisät ovat kuulemma todella turvonneet - odotamme siis pentuja kummaltakin neitoselta! Griksulle ja hänen perheelleen suuri kiitos venymisestä - ilman teidän apuanne nämä tiineydet tuskin olisivat tapahtuneet, kun kissalan emännällä on täysi työ omien lapsostensa kanssa.
Baby news! Griksu and Fanni mated from Monday until today afternoon. So, most likely kittens are expected to born on 12.1. It surely wasn't easy for poor Griksu. He needed to warm up the fiance for 27 hours until she was ready for action. Phiuh! I was there 4 hours to see if Fanni was ready but no...When I left yesterday, I put the two into separate rooms until Topias came back four hours later. The wedding started immediately. So, as with us humans, absence makes the heart grow fonder.
Also, Ellu's nipples are really swollen - kittens are surely on their way! How nice's that! A big thanks to Griksu's owners for your flexibility - without your understanding to my current baby hurries these kittens might not be on their way yet.
23-10-2010
Meidän perhe kävi tänään Riihimäellä pikaisesti viemässä Ekmaneille kirjallisuutta synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta (jos jostain kumman syystä en ehtisi ajoissa paikalle) ja tarkastelemassa Ellu-neidin tilaa, koska astutuksesta on tänään kulunut 4,5 viikkoa. Neiti ei ollut kovin halukas yhteistyöhön, mutta perheen emäntä Mervi ja minä olimme yhtä mieltä siitä että nisät olivat hiukan turvonneet ja karva oli karannut nisiltä. Lisäksi masu tuntui pyöreämmältä ja kiinteämmältä kuin aiemmin. Voinemme siis näin todeta että pentuja on hyvin suurella todennäköisyydellä odotettavissa marraskuun lopulla. Käynen vielä viikko ennen laskettua aikaa katsastamassa neidin tilan ja arvioimassa silmämääräisesti mahan koon = pentujen summittaisen määrän. Kissalassamme on yleensä syntynyt 3 pentua tai vähemmän, joten samaa määrää odotellaan myös Ellulta. Toivotaan että yksi pennuista olisi tyttö, joka jatkaisi kissalamme perinteitä siitosmielessä.
Our entire human family paid today a visit to the Ekmans to give them some literature on how cats usually deliver their kittens and how to prepare to the birth. It's now 4.5 weeks since the mating and I wanted to see if Ellu showed any signs of pregnancy. She wasn't too eager to co-operate with me but I and the mother of the Ekman family agreed that her nipples were slightly swollen and the hair had started to retreat around the nipples. Also, her belly felt firmer and moreswollen compared to her skinny self 4 weeks ago. So, we can expect some kittens at the end of next month :) I will visit Ellu once more before her due date to check she's okay and to see the size of her belly = to estimate the number of kittens. Our female's have tendency to have 3 or less kittens per litter and I expect Ellu to follow her ancestors in that aspect. I hope for at least one girl to put it forward in breeding.
1-10-2010
Ekmanin perheen lapsien tekemien empiiristen tutkimusten mukaan Ellun ruokahalu on kasvamaan päin. Tilanne varmistuu tuossa 3 viikon kuluttua, kun käyn katsomassa, miltä rouva näyttää. Siihen mennessä turvonneiden nisien pitäisi jo selvästi punertaa ja Ellun pitäisi olla tavallista hellyydenkipeämpi.
Irina laittoi minulle kuvan Starstruck's Baby Jane 'Laiffista' ja hänen tyttärestään Darjasta. Laiffi on ihan kuin meidän Laiffin kaksoiskappale mutta tytär Darja on aivan eri puusta. Hyvä näin. Minusta Darja on kaunotar ja hänessä on paljon potentiaalia. Käy katsomassa kuva kasvattigalleriassa.
According to the empire research conducted by the children in the Ekman family, Ellu's eating more nowadays. One good sign of pregnancy. In a three weeks time, I am visiting Ellu to see what's her condition then. By then, her nipples should ne pink and swollen and Ellu more tender and loving than usual (if possible).
Irina sent me a picture of Starstruck's Baby Jane 'Laiffi' and her daughter Darja. Laiffi is a spitting image of her mum (our Laiffi) but Darja seems to have nothing in common with the two. Not bad. I think Darja has a lot of potential and she's a beauty. Take a look at the picture of the two in the gallery of Starstruck's cats.
23-9-2010
Ellu ja Griksu ovat viettäneet häitä tällä viikolla! Ellu alkoi juosta puolen vuoden tauon jälkeen viime viikonloppuna, joten kiirehdin maanantaina tytön kanssa Griksu-kollin luokse. Griksun nuoresta iästä (9 kk) huolimatta häät alkoivat seuraavana aamuna klo 5 ja jatkuivat iltamyöhään. Jos ja kun kaikki meni kuten pitääkin, Ellun ja Griksun rakkauden hedelmiä on luvassa 25.11. tienoilla. Tässä yhteydessä pitää kehua Ellua: neiti oli autossa aivan hiljaa eikä arastellut ollenkaan uudessa paikassa (toki Griksulle piti hieman ärtyillä). Siinäpä vasta superkiltti russinaaras!
Fanni otetaan myös lähiaikoina pois pillereiltä ja astutetaan viimeistään marraskuussa. Fannin pentujen isä on myös Griksu. Jos olet kiinnostunut pennuista, ota yhteyttä!
Ellu and Griksu have mated this week! Ellu's heat began during the weekend and I took her to her young fiance on Monday. They started their wedding on Tuesday morning and celebrated until late in the evening. We expect kittens to be born on 25.11. Not having seen Ellu for some time alone, it took me as a surprise how nice she is. She did not make a sound in the car and acted really wonderfully during the entire time at Griksu's (except for showing Griksu her teeth when he was not welcome). I began to wonder if she's a cat at all...What a super female!
Fanni will also be mated with Griksu in October-November. If you're interested in either of these combinations, please contact me.
22-8-2010
Griksun näyttelydebyytti on nyt onnellisesti ohi! Täytyy sanoa että olen todella tyytyväinen Griksun käyttäytymiseen arvostelussa. Hän oli koko ajan hyvin rauhallisesti minun tai tuomari Marie Westerlundin käsissä ja antoi venyttää itsensä näyttelyasentoon ilman minkäänlaisia vastalauseita. Marie Westerlundin mukaan Griksulla on todella atleettinen pitkä vartalo ja korkeat jalat. Profiili oli myös ex, samoin korvien koko ja silmien väri. Miinusta poika sai turkin aluskarvan vähyydestä ja turkin pituudesta. Turkin pehmeys oli kuitenkin ex. Griksulla oli todellakin ainakin näyttelypaikalla täysin vihreät silmät, mikä tietysti lämmitti minun sydäntäni. Ovathan ne silmät venäjänsinisen kruunu. Hyvästä arvostelusta huolimatta Griksun tulos oli EX4 neljän nuoren kollin joukossa. Siitosarvostelussa saimme myös hyväksynnän, joten pentuja yritetään saada alulle ennen vuoden loppua.
Toivotan tässä samalla onnittelut ensi viikolla 5 vuotta täyttäville A-pentueen superkolleille Pyrylle, Kallelle ja Vinkulle sekä 1.9. 3 vuotta täyttävälle Ilja-poitsulle Vierumäelle. Rakkaat onnittelut meidän klaanilta!
Griksu's show debut is now happily over! I have to say that I am very pleased with his behaviour in the show. He was all the way extremely calm in my and the judge Marie Westerlund's arms and allowed himself to be streched in the show position without any difficulties. According to Marie Westerlund, Griksu has really athletic long body with high legs. Also his profile, ear size and eye colour was ex. Marie hoped him to have more undercoat and shorter coat. The softness of the coat was ex. Griksu really seemed to have the most green eyes at the age of nearly 8 months which warms my heart. After all, the emerald green eyes are the crown of a russian blue. Despite of his good behaviour and good judging, Griksu was placed EX4 among 4 young males. Griksu was also accepted for breeding so we can expect two or more litters from him before he turns 1 year old.
I will take the opportunity to send our love to Pyry, Kalle and Vinku, who turn 5 years old next week. Also, we wish to congratulate Ilja who turns 3 years old on 1st of September.
18-8-2010
Mahtavat synttärionnittelut tänään kokonaiset 4 vuotta täyttäville Manalle, Laiffi II:lle ja Akulle! Starstruck's-kissalan B-trio on jo ehtinyt jo neljän ikävuoden ikään...kylläpä aika kuluu nopeasti. Vastahan nuo pienet vielä tipahtelivat vessanpönttöön ja livahtivat silloisessa Oulunkylän kämpässämme ovenraosta heti sen avautuessa. Lapsenvahdin virkaa piti Wolga, joka tuolloin oli reilu puolivuotias ja leikki pentujen kanssa isosiskon tapaan. Nyt kaikki kolme viettävät leppoisaa kastraattikissan elämää, sillä kahdet pennut saanut Laiffi II leikattiin hänkin viikko sitten.
Griksu tekee näyttelydebyyttinsä sunnuntaina RUROKin näyttelyssä Myyrmäessä nuorten luokassa. Odotamme Jirkon, Anun ja Griksun kanssa jännittyneinä miten poika mahtaa käyttäytyä. Olisihan se kiva, jos poika pysyisi esittäjänsä (=minun) sylissä. Tulkaa ihmeessä tapaamaan Ruotsin-poikaa, jos paikalle satutte!
Happy birthday to Starstruck's B litter who today turns 4 years old!
Grigorij makes his first show appearance on Sunday in the RUROK cat show where he attends the class 11. We're excited to see how our little boy behaves in the show. I just hope he's calm enought to stay on my arms while presented to the judge. You're most welcome to greet us if you happen to visit the show!
13-7-2010
Griksu sekä Anu ja Jirko kävivät vierailulla luonamme Asolassa. Poika on kehittynyt hienosti. Häntä on pitkä ja leuka vahvahko, silmät vihertävät kauniisti, korvat ovat suuret ja vartalo pitkä ja linjakas. Vaikka kulma on vielä kehittymässä ja posket puuttuvat, luulenpa että hänestä vielä komia kolli kehittyy vai mitä mieltä olet? Katsopa kuvia komistuksesta Grixun omasta galleriasta.
Sitten ikävämpiä uutisia...Ellun sulho Late äityi huutelemaan ja pissailemaan perheen muutettua uuteen taloon, ja Laten isäntä teki oikeutetun päätöksen kastroida pojan. Me ymmärrämme päätöksen sillä kuka nyt voisi ikuisesti odotella 'tauolla' olevaa naarasta. Nyt toivotaan taas ettei Ellu ihan heti juokse, jotta hän ja perhe voivat odotella hetken Grixun kypsymistä siitosmarkkinoille. Kissalaamme on siis odotettavissa vuoden loppuun mennessä kahdet pennut yhdistelmistä Grixu ja Ellu sekä Grixu ja Fanni. Mikäli olet kiinnostunut näistä pennuista, ota yhteyttä.
Griksu visited us with Anu and Jirko. He's developed nicely. He's got a long tail and big ears. His eyes are getting green and his chin is strong. Although the angle's is not well developed yet and he's lacking his male cheeks, I think he'll be a wonderful male when he grows up - or what do you think? Check out the new pics in his gallery.
Some sad news also...Ellu's fiance began to spray and acting nervous in the family's new household and he'll be sterilized this week. I understand the decision perfectly although I wished the combination to finally succeed despite of Ellu's lack of heats. Now we we wish that Ellu does not start her heats soon, as her next planned fiance will be Grixu, who's now 6.5 months old. In addition to the planned litter with Ellu and Grixu, we'll be expecting another litter from Grixu with Fanni. If you're interested, please contact me.
27-6-2010
Sukulaiskissoilla poikapentuja! Laiffin pentu Baby Jane (Laiffi II) on saanut kaksi poikapentua Laiffkiss-kissalassa. Susanssin-kissalaan on syntynyt 3 poikapentua, joiden äiti Your Sunshine on Wolgan pennun Conanin jälkeläisiä. Osa pennuista on vielä varaamatta. Jos kiinnostuit, otahan ihmeessä yhteyttä Irinaan tai Susannaan. Meidän kissalaamme syntyi kesäkuun alussa myös uusi tulokas, pieni ihmispoika, joka pitää vanhempansa ja veljensä hyvinkin kiireisinä lähitulevaisuudessa :)
Male kittens born to relatives of Starstruck's' cats! Baby Jane got two male kittens in the Laiffkiss cattery and Susanssin Your Sunshine got 3 males. If you're interested, please contact the breeders. Additionally, our cattery's got a newcomer in the beginning of June: a baby boy who's keeping his parents and elder brother on their toes in the near future.
20-5-2010
Griksu pääsi viikonloppuna ensimmäisen kerran mökille ulkoilemaan. Anun mukaan äänenkäyttöä opeteltiin paitsi autossa myös sisällä kun haluttiin päästä ulos :) Jirkon pyydystämä hauki maittoi pojalle paremmin kuin mikään ruoka aiemmin - ei ihme, sillä ei ole tuoreen kalan voittanutta. Me kalastustaidottomat saamme tyytyä kaupan 1 viikon vanhaan loheen. Kyllä Griksun kelpaa!

Griksu tuijottaa järven syvyyteen / Griksu staring into the depths of the lake
Griksu spent time on a summer cabin last weekend. According to Anu, he found his voice during the car drive and during his stay in the cabin, used his newly found voice to demand Anu and Jirko to take him outdoors which he seemed to love! Jirko caught a pike part of which was cooked for Griksu. Griksu fancied it more than anything he has eaten before. Who wouldn't like some fresh fish instead of those poor week old salmons sold in our markets. I envy you Griksu!
17-5-2010
Kuten etusivun kuvasta varmastikin huomasit, kissatarhamme on vihdoin taas kissojemme käytössä. Kissatarhammehan purettiin viime kesällä salaojaremontin takia ja talven se makasi takapihallamme lumen peitossa. Nyt Tommi pystytti tarhan uudelleen hieman eri kohtaan kuin ennen ja syvyydestäkin jouduttiin tinkimään. Tänään pitäisi pihallemme tulla kasetillinen Metsäpirtin nurmikkomultaa, jota on tarkoitus käyttää myös tarhan etuosan nurmikointiin. Kissoistamme Inga ja Boa ovat tarhassa aamusta iltaan, Laiffi suuren osan aikaa ja Wolga iltasella. Nelikko nauttii olostaan niin suuresti, että tuntia ennen nukkumaanmenoa pitää laittaa ikkuna kiinni, jotta routa ajaa porsaat kotiin kun ikkuna avataan uudelleen ennen nukkumaanmenoa. Muuten nuo olisivat siellä vaikka koko yön!
As you must have noticed from the front page picture, out catrun is finally in use again. It was dissembled last summer due to our yard reconstruction (still continues) and it laid on the yard covered by snow the entire winter. Tommi rebuilt the catrun last Friday, however, we made it a little smaller in every way. Today we'll be get an enormous load of mold that going to cover the front of the catrun too. Of our cats, Inga and Boa could stay in the catrun the entire day, Laiffi most of the day and Wolga is happy to spend there some time during the sunny evenings. The cats really seem to enjoy the catrun - an hour before the bedtime, we must close the window with some of the cats still outside so that they're happy to come back in during the bedtime. Otherwise, only catmint will get them inside!
3-5-2010
Grixulta terkkuja! Sijoitusperheen mukaan "Griksu on unohtanut kaikki säännöt mitä tuntui jo yhdessä vaiheessa oppineen, eli vesipullo on taas kovassa käytössä :) Yöt onneksi jo nukkuu pääsääntöisesti paitsi yrittää vuorotellen vallata kummankin tyynyn ja paikan. Ja Anun hiuksilla on kivaa leikkiä yöllä." Etusivulla uusi kuva pikkulaiheliinista!
Grixun kasvattaja Kaija Merta laittoi minulle kuvia Grixun sukulaisista: Katija-isoäidistä ja Amalija-äidistä sekä siskopuolista Severinasta ja Odelijasta. Kaijan mukaan Grixu on kuin äitinsä samanikäisenä. Alla olevista kuvista näette kuinka komeaksi pikkuinen Grixu onkaan kasvamassa:

Katinka ja Amalija

Siskopuoli Severina (sama äiti) / Half sister Severina (same mother)

Siskopuoli Odelija (sama äiti) / Half sister Odelija (same mother).
Greetings from Grixu! According to his leasing parents Jirko and Anu "Grixu has forgotten all the rules he seemed to acknowledge some time ago, so the water bottle has been in frequent use again. Luckily, he sleeps through the nights trying to take one of our's pillow - and playing with Anu's hair is a great fun in the night." There's a new picture of Grixu on the front page.
Grixu's breeder Kaija Merta sent me pics of Grixu's relatives: the grandma Katinka, mother Amalija and half sisters Severina and Odelija. In Kaija's opinion, Grixu is a spitting image of Amalija in the same age. In the pics above, you see how handsome our little Grixu is developing in the future.
8-4-2010
Grigorij eli Grixu on kotiutunut loistavasti Jirkon ja Anun luokse. Kävin kasvattajakollegani Susannan kanssa katsomassa poikaa tiistaina viettäessäni pääsiäislomaa Kotkassa. Galleriassa pari kuvaa pojasta.
Ellukin päätti sitten juosta tällä viikolla. Puhuttuani sijoitusperheen ja Laten omistajan kanssa päädyimme odottelemaan seuraavaa kiimaa ja astuttamaan neitokaisen siitä. Tästä juoksusta pentujen syntymäajankohta olisi ollut epäsuotuisa sekä Ekmaneille että minulle. Ellun täti Baby Jane käväisi Limingalla Bristolin luona ja pentuja pitäisi touhun perusteella ainakin olla tulossa. Pennut syntyvät kesäkuun puolivälissä, jos hyvin käy. Lisätietoja pennuista ja Laiffi II:sta löydät täällä: http://laiffi2.vuodatus.net/.
Grigorij a.k.a Grixu is feeling at home at Jirko and Anu. I visited the boy with a breeder colleague Susanna while I was spending my Easter vacation in Kotka. Gallery has new pics of the boy.
Ellu has had heat this week. After talking with the leasing family Ekmans and Late's owner, we decided to wait for Ellu's next heat to put the couple together. Ellu's aunt Baby Jane visited Bristol in the north of Finland and we should be expecting kittens in the middle of June.
28-3-2010
Kissalamme sai uuden asukkaan viikonloppuna, kun lensin Suomeen mukanani Koroleva Grigorij Blue Prince. Lentokentällä minua vastassa olivat Jirko ja Anu, joiden luokse Kotkaan poika muutti saman tien :) Grigorij on ensi näkemältä leikkisä pikku skandinaavi, jolla on lupaava rysslookki ja hieno sukutaulu. Toivomme, että Grigorij saa Suomessa komeita skandinaavisvaikutteisia jälkeläisiä, joista ensimmäiset Fannin kanssa loppusyksystä. Kiitos Kaija tästä komeasta nuorukaisesta ja terveisiä kotiin jääneelle Grisha-veljelle ja Amalija-äidille, sekä isoäiti-Katjalle ja Severina- ja Odelija-tädeille. Kauniita naisia kaikki!
Paljon onnea Laiffi II:lle joka oli Turussa lauantaina EX1 CAC ja hänen hienosti käyttäytyneelle Darja-tyttärelleen! Seuraavasta kiimasta Laiffi vierailee komean CZ* Nerthiana Bristolin luona, joten näyttelyt saavat jäädä vähäksi aikaa.
Our cattery has a newcomer! On Friday I flew to Finland with a handsome little man called S* Koroleva Grigorij Blue Prince. He's going to live with Jirko and Anu, and they picked us from the airport to take the little boy straight to his new home in Kotka. Grigorij is a very promising russian blue with a nice rysslook and a fine pedigree. We wish that Grigorij will have plenty of Scandinavian looking offspring here in Finland, first of them with Fanni in the late fall. Thank you Kaija for this wonderful baby boy and greetings to Grigorij's brother Grisha and mother Amalija, grandmother Katja and aunts Severina and Odelija. What a bunch of beautiful russian blues!
Congrats to Laiffi II who was in Turku on Saturday EX1 CAC and her daughter Darja who behaved nicely (although we expected worse) and got EX3. Laiffi will not attend more shows in the near future as she will be mated with CZ* Nerthiana Bristol from her next heat. I hope all goes well!
13-3-2010
Paljon onnea Premioriksi valmistuneelle Starstruck's Fortunatalle (Armi)! Armi oli Seinäjoella 7.3. EX1 CAP PR NOM, joten kannatti lähteä kauemmas sertin hakuun! Omistajat nappasivat valmistumisen kunniaksi kuvan kaunokaisesta, sen löydät kasvattigalleriasta.
Me täällä kissalassa odottelemme edelleen Ellun juoksua, jotta hän pääsisi Late-sulhon luokse vierailulle. Tammikuun tiheän juoksukauden jälkeen neiti päätti pitää taukoa, jonka päättymistä me siis nyt täällä varromme.
Congrats to Starstruck's Fortunata, who became EX1 CAP PR NOM in Seinäjoki on 7.3. Well done Armi - and owners who decided to take the girl to this long trip. To honour her title, the owners took a picture of the beauty which is available on the Starstruck's cats' gallery.
We at the cattery are still waiting for Ellu to have a heat to mate her but she's decided to have a break...The fiance Lancelot 'Late' is more than ready to meet her but she must know what we're planning for her and remains silent...I guess the silence cannot last forever :)
5-2-2010
Hyvää 1. syntymäpäivää rakas Inga-Linga! Superluonteella varustettu laumamme nuorikko Inga täyttää tänään yhden vuoden! Juhlan kunniaksi kissaemo tahtoo lausua pari ylistävää sanaa rakkaasta kissastaan: Inga, koko muu laumamme on täysin hyväksynyt sinut - Boan kanssa leikitään juoksemalla taloa ristiin rastiin ja painimalla leikkisästi useaan kertaan päivästä, Laiffi sietää sinua lähellänsä ja antaa sinun syödä ensimmäisenä katkarapuja eikä Wolga häädä sinua pois makuuhuoneesta yöunilta. Inga, olet ihmeellisen kaikkiruokainen. Oli sitten kyseessä Elielin jämät, näkkäri, Fitness-murot tai voileipäkinkku - kaikki kelpaa! Ja kaikkea pitää maistaa ainakin kerran. Inga, olet sylikissojen prinsessa. Aina kun huomaat tyhjän sylin, sille olet änkeävä kovaan ääneen kehräten. Inga, täydellinen lemmikki! Victoria ja kissaemo-Lisa, kiitos tästä lemmikkien lemmikistä kuuluu teille!
Happy birthday our dear Inga-Linga! The supernatured little girl of our cat herd will be one year old today on 5. February. To honour our littlest baby cat, I want to share a few words with you all. Inga, you are now indeed a part of our cat community - you play with great grandfather Boa by running after him up- and downstairs the house and wrestling with him on the floor, Laiffi takes no notice of you and shares a plate of shrimps with you and your great grandma Wolga allows you to sleep upstairs with use in the night time. Inga, you amaze us with your appetite. You can eat everything from Eliel's leftovers, rye bread, Fitness cereal all the way to ham - all goes! All has to be eaten at least once to see if it's worth tasting again in the future. Inga, you're the queen of lap cats! Whenever you notice an empty lap, you're sure to attend it. Inga, you're a purrfect pet! Thank you Victoria and cat mommy Lisa for this wonderful present!
10-1-2010
Kulta-Boamme kävi eilen SUROKissa nappaamassa elämänsä viimeisen sertin valmistuen näin Grand International Premioriksi! Vuoden tauon pelottama kissaemo Katja oli huolissaan Boan näyttelytuulesta mutta herra käyttäytyi kuin unelma: minun ollessa häkin vieressä hän kehräsi ja pyöri häkin lattialla selällään silminnähden onneissaan antamastani huomiosta. Sama tuttavallinen käytös jatkui yksilöarvostelussa tuomari Luigi Comorion edessä. Hän antoi eläkkeelle vetäytyvälle Boalle erittäin hyvät arvostelut vaikka sitten valitsikin tuomarin parhaiden valintaan toisen kastraattiuroksen. SUROKin näyttely oli todella mieluisa kokemus avarine tiloineen (unohdettakoon aamun ahdas ell-tarkastusjono) ja hyvine palveluineen ja kissatarvikkeineen. Tähän on hyvä päättää Boan näyttelyura. Samalla se merkitsee myös kissalamme näyttelyissä käyntien harventumista tänä vuonna, jollemme sitten käy tervehtimässä kasvattejamme PK-seudun näyttelyissä.
Our golden boy Boa paid a successful visit to SUROK cat show this Saturday and earned his last certicicate entitling him to the Grand International Premior title! Well done Boa! I was a bit suspicious of Boa's show behaviour after a year's break but the golden boy proved me wrong: when I was beside his cage he purred aloud and laid on his back in the cage looking for some tender care. The same behaviour went on in front of Luigi Comorio who gave Boa excellent review (although another castrate male was chosen for the nominations). The SUROK show was a really nice experience with wonderful exhibition areas and good service for lunch and coffee and all cat-related stuff. A really nice ending to Boa's show career. Our cattery will be seen rarely in the shows during the spring and summer as we only have pensioners at home and the leasing cats are planned to have kittens soon. So we wish all the best for our past competitors and hope to see them nominated for BIS cats in honour of the Russian Blue breed.